Nuori tyttö sinisessä tukassaan,
kyyneleet poskillaan,
ovat jo kuivuneet mustiksi raidoiksi.
Ihmiset kahvilan ikkunan takana
kulkevat toistensa ohitse
huomaamatta toisiaan, näkemättä.
Välinpitämättöminä.
Rakastamatta.
Pöydän ohi kulkee nuori poika,
ujo ja hiljainen.
Pysähtyy, kysyy varovasti
saako istua tytön seuraan.
Ei odota vastausta,
istuu ja kysyy mikä hätänä.
Tyttö nostaa katseensa,
hymyilee,
joku kai sittenkin välittää.
Voisiko joku vielä rakastaakin?
100922 athenenoctua
Nyyh, olen ihan liikkis...
VastaaPoistaOli aluksi vähän vaikea aihe - olisi pitänyt kypsytellä pidempään. Mutta joskus kirjoitutit Kiireestä ;)
PoistaTuollaisia poikia tarvitaan.
VastaaPoistaKunpa kukaan ei kävelisi ohi, kun näkee apua tarvitsevan.
PoistaKaunis runo välittämisestä <3
VastaaPoistaKiitos AilaKaarina <3
PoistaVäreillä on väliä....
VastaaPoistaTässä ne lisäsi tunnetta - upea runo!!!
Värikästä syksyn jatkoa Pöllölle!!
Kiitos Repolainen - värikästä ja ihanaa syksyä myös sinulle!
PoistaTätä runoa aloittaessani, mielessäni kävi kummityttöni, jonka hiukset olivat siniset, kun olen viimeksi saanut häneltä selfien. Tyttö oli mielessäni koko runon kirjoittamisen ajan; hän on nuori kaunis tyttö ja elämä juuri sellaista, kuin monien nuorten elämä tänä päivänä on: oman paikkansa hakemista maailmassa.