Minä uskon luontoon

                                                                 Minä uskon luontoon

Vesi kuljetti minua

eteenpäin,

kysymättä mihin olen menossa,

tahtomatta tietää määränpäätäni.

Se oli tyyni ja rauhallinen,

silloin kun minäkin olin.

Se oli myös myrskyisä,

silloin kun sisälläni myrskysi.

Aina se kuitenkin kannatteli,

kuin äiti lastaan.

Kallio selkäni takana,

pysyi pystyssä murenematta,

vaikka nojasin siihen

koko painollani,

hakkasin siihen nyrkkini

verille, elämän kolhiessa.

Se oli luja ja tukeva,

kuin isä lapsilleen.

Neulasmatto pehmensi askeleeni

metsä kuuli äänettömän puheeni,

iloni, nauruni, suruni, itkuni.

Puut, eläimet, kasvit,

säilyttivät salaisuuteni,

eivät jakaneet niitä muille.

Se oli paras ystäväni.

                    080826 athenenoctua